lauantai 9. huhtikuuta 2011

Luottamusmiespäivillä Kirkkonummen Långvikissa

JUKO koulutti luottamusmiehiään valtion työehtosopimukseen ja neuvottelutaitoon Kirkkonummen Långvikissa 5. ja 6. huhtikuuta. Neuvottelutaidon kurssi opetti sekä taitoja että nöyryyttä neuvottelujen kiemuroiden edessä. Kumpa työnantajapuolikin kävisi samat kurssit.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Neuvottelut VTT-Akavan luottamusmiehistä kariutuivat

Viime perjantaina 11.3. VTT:n henkilöstöjärjestöt esittivät VTT:lle uusitut ehdotukset VTT-Akavan ja VATEn luottamusmiehistä. Järjestöt olivat valmiit luopumaan kahdesta pääluottamusmiepositiosta, mutta halusivat samalla lisätä luottamusmiesten kokonaismäärää nykyisestä vastaamaan paremmin uutta järjestörakennetta, jossa kaikki akavalaiset ovat omassa yli 2000 työsuhdetta edustavassa VTT-Akavassa ja pardialainen VATE edustaa runsasta 700 työsuhdetta. Tavoitteena molemmilla järjestöillä on koko VTT:n 12 toimipistettä hyvin kattava luottamusmiesverkosto.

VTT vaati järjestöjä luopumaan viidestä pääluottamusmiespositiosta niin, että kummallekin järjestölle jäisi vain yksi. Tästä huolimatta luottamusmiesten määrä ei saisi kasvaa nykyisestä 13:sta.

Järjestöt eivät voineet hyväksyä tällaista huononnusta toimintaedellytyksiinsä ja neuvottelut todettiin päättyneiksi.

Me järjestöihmiset emme voi kuin ihmetellä VTT:n nuivaa ja torjuvaa linjaa henkilöstöjärjestöjä kohtaan.

VTT-Akava on pyytänyt apua tilanteeseen keskusneuvottelujärjestöltämme JUKO:lta.



 

torstai 3. maaliskuuta 2011

Neuvottelut VTT-Akavan luottamusmiehistä VTT:llä jatkuivat

Tänään jatkoimme neuvotteluja työnantajan kanssa siitä, kuinka monta, missä ja millaisia luottamusmiehiä VTT-Akavalla ja VATElla tulisi olla. Vaikka VTDI jo vuoden 2010 alusta irtosi VATEsta ja perusti muiden akavalaisten kanssa paikallisen akavalaisen ammattiliiton, ei uuden liiton luottamusmiehistä ole saatu aikaiseksi sopimusta VTT:n kanssa. Kantona kaskessa ovat olleet toisaalta VTT:n halu radikaalisti vähentää luottamusmiesten määrää VTTllä ja toisaalta VATEn pitäytyminen neuvottelutaktiikassaan kiinni vanhassa luottamusmiessopimuksessa ja sen mukaisessa määrässä luottamusmiehiä.

Molemmilla VTT:n henkilöstöjärjestöillä on tavoitteena sellainen luottamusmiesten määrä, joilla heidän tehtävistään kohtuudella selvitään. Jo paikallinen TES-neuvottelu- ja valmistelutoiminta, sisältäen mm. palkkausjärjestelmäuudistuksen tekemisen, vaatii merkittäviä luottamusmiesresursseja. Tämän lisäksi pitäisi riittää vielä luottamusmiehiä tekemään perinteistä ruohonjuuritason työtä yksittäisten VTT:läisten kanssa.

Jätämme uuden järjestöjen ehdotuksen työnantajalle ensi viikolla.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Tänään jatkoimme neuvotteluja VTT-Akavan luottamusmiehistä

Tavoitteemme on myydä riittävästi ja panokseemme nähden kohtuullisella hinnalla luottamusmiespalveluita VTT:lle. Neuvoteltavina ovat siis luottamusmiesten määrä ja luottamusmiesten palkkiot.

Ehdolle TEK:n valtuuston Insinöörityön listoilla

Asetuin ehdolle TEK:n valttuston vaaleissa 2011 Insinöörityön listoilla.

Paikallinen sopiminen vaatii vahvaa paikallista ay-edustusta. Selaisen puolesta olen vuosia työskennellyt ja koen, että TEK:n valtuustossa ja valiokunnissa etenkin Insinöörityö ajaa tätä tukevia tavoitteita.